tiistai 12. tammikuuta 2010

Härkämäen 'kirjaston' ovet avoinna varkaille?


(oheinen kuva kirjaston kotisivulta; kuvassa oikeassa laidassa ulko-ovi, kirjahyllyt edessä))

Maanantaina 11.1. oli Jyrkkälän entisellä nuoristolaolla avajaiset 'monitoimitalona. Kyse on typistetytstä nuorisotalosta, typistetystä kirjastosta ja joidenkin nimeämästä paikallisesta 'kirjakaupasta'.
- Nimi perustunee siihen, että jatkossa yhä useammat kirjat löytyvät muualta kuin täältä, ja tilattaessa tuo tarpeellinen kirja tulee aina myös tilaus/toimitushinta maksettavaksi.
- Että se niistä maksuttomista kirjastopalveluista.

Sen sijaan 'kirjastoon' voi mennä pelamaan erilaisia pelejä ja istuskelemaan.
Muuten vain aikaa tappamaan. Muttei kaikki kansa tee näin.
Keskim. iltaisin on työntekijöiden mukaan 15-20 nuorta paikalla, joskus on varsin hiljaista, toisinaan voi olla muutamankin toimesta jo melko vipinää. Mitä silloin kirjastossa on, kun sen työntekijät ovat pois paikalta mutta ovet auki. Itsepalvelua.
Se on päivän tunnus. Lainausautomaatti. Palautusautomaatti. Se ei ole kuitenkaan kirjastolain sisältö eikä henki, se edellyttää kirjastolta vallan muuta!

OVET AVOINNA...
Tarkkasilmäinen ja -korvainen tarkkailijamme pani merkille ja viestitti allekirjoittaneelle, joka ei moista huomannut, myös seuraavaa:
- Kun kirjaston välineet ja tarjonta tietokoneineen, dvd-hyllyieneen ja kirjoineen ovat lähinnä ulko-ovea ja muut toiminnot taaempana, jää helposti tilanne, jossa työntekijät kirjaston ollessa kiinni ovat luonnollisesti nuorisopuolella.
- Kuka silloin vastaa, jos/kun tietokone tai nippu kirjoja tai dvd-kokoelma häipyy jonkun repussa sopivasti pois. Ulko-ovi on niin lähellä, ettei liene ongelma hiljaa livahtaa tavarat repussa. Ne menee sitten poistoihin kai?

Onko suunnittelussa tullut töppi vai onko asia huomioitu ja jätetty silti korjaamatta.

KÄVIJÖIDEN KOMMENTTEJA...
...kuulin usenlaisiakin.
- Keski-ikäinen rouva hämmästeli, miten vähän on kirjoja. Hän kaipasi enemmän romaaihyllylle valikoimaa.
- Toinen yhtyi tähän ja totesi, että käykin pääasiassa Raision kirjastossa, kun siellä on suuret valikoimat ja matka sopiva. 'Paremmalla ajalla toki pitää etsiä, löytyykö kirjahyllystä kokoelmaa käsityön harrastajalle'.
- Kolmas kaipasi historiaan liittyvää valikoimaa, se kun sattuu olemaan kiinnostuksen kohde.

No, näin meitä nyt kulttuurikaupungissa palvellaan. Varoja osoitetaan muihihn tarpeisiin, kuin paikallisesti ihmisiä palvelevaan tarpeeseen.
- Poimin mm. upean 2011-esitteen; monisivuinen, hienoa työtä, kallista paperia ja painotyötä. Ei aivan ilmaista, vaikka makstuttomassa jakelussa onkin.
Kiitos siitä kumminkin.

KÄVIJÄMÄÄRÄT EILEN, TÄNÄÄN, HUOMENNA?
Johtaja Näätsaari suri puheenvuorossaan Härkämäen kirjaston takavuosien käyttäjämäärän laskua. Olisi senkin taustalle syytä katsoa tarkemmin. Mikä oli todellinen syy. Pitkät kesäsulut - vai viikottaiset lyhyet aukioloajat varmaan yksi syy. Ei ole asukkaista kiinni josovet on kiinni!

Nyt kävijämäärää ei ymmärtääkseni pysty edes laskemaan, koska ennen laskuri ovessa kuittasi jokaisen sisääntulijan kirjastoon ja tilastojen lainausmäärät tulivat esille lainauskoneen luvuista.
- Mutta jatkossa kaikki nuoristalon / monitoimitalon käyttäjät tilastoituvat kirjaston käyttäjiksi kunhan tulevat ovesta sisään - vai miten on? Silläkö saadaan kävijämäärä nusuun?
Ihmettelee kk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti