sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Mitä tapahtuu Jyväskylässä? Ottaako mallia Turusta?

Uhkat lakkautukselle, konsultit asialla, rahako taas ratkaisee...ja mitä mieltä esim. vihreä on Jyväskylässä...!!



Satsataan kirjastoihin

Jyväskylä vähentää kouluavustajia ja kirjastoja ja samaan aikaan panostaa Lutakon muuttamiseksi Manhattaniksi. Väriasfalttia hankitaan vertailematta sen määriä muiden kaupunkien vastaaviin, mutta kouluja ja kirjastoja syynätään suurennuslasilla. Tiedoksi Tilapalvelulle, että New Yorkin yleisellä kirjastolla on Manhattanilla yli 40 toimipistettä!

Kunnan kirjastopalvelujen arvioinnin tarkoituksena on kirjastolain mukaan parantaa palvelujen saatavuutta ja seurata niiden laatua ja taloudellisuutta. Miten sulkemalla lähikirjastoja parannetaan Jyväskylän kirjastopalvelujen saatavuutta ja laatua - tai edes taloudellisuutta, varsinkin jos asiaa katsoo pitemmälle?

Kirjasto menestyy siellä, missä väki asuu. Suurimmat asukasluvut ovat nyt ja jatkossa kantakaupungin lisäksi Kuokkalassa, Vaajakoskella, Palokassa, Kortepohjassa, Huhtasuolla ja Keltinmäessä. Noin puolet lähiöiden asukkaista käyttää kirjastoaan aktiivisesti ja monet muut silloin tällöin: asiakkaita siis on. Luonnollisesti nämä kirjastot saavuttavat isoimmat päivittäiset kävijämäärät. Myös lainausluvut ovat hyvät, varsinkin Kortepohjassa. Poikkeus on Kuokkalan pieni kirjasto, joka on auki tyyliin "joskus". 17 000 asukkaan Kuokkala tarvitsisi isomman kirjaston, ei lakkautusta.

Kuntaliitossopimus kieltää lakkauttamasta Palokan, Vaajakosken, Tikkakosken ja Korpilahden kirjastoja, mikä on järkevää monesta muustakin syystä. Myös kirjastoauton nykyisten palvelupisteiden on Korpilahdella säilyttävä. Auto on hyödyllinen laajan kunnan eri kolkissa asuville ja erityisesti niille kouluille, jotka eivät toimi kirjastojen kyljessä.

Mutta Jyväskylässä on jopa kolme kirjastoautoa, joista ainakin yksi on lievästi alikäytössä. Autojen käytön tehostaminen onkin yksi lakkautuslistojen laadinnan motiivi vuokrien nousemisen, säästövaatimusten ja kirjaston henkilöstön vähentämisen ohella.

En usko, että esimerkiksi lähimainkaan kaikki Keltinmäen kirjaston asiakkaat siirtyvät pääkirjastoon, jos lähikirjasto lakkautetaan. Jos taas kirjastoautoilla yritetään korvata nykyisiä palveluita, yhden niistä pitäisi päivystää pelkästään Keltinmäessä, jotta päästäisiin nykyisiin kävijä- ja lainauslukuihin. Miten ympäristöystävällistä on korvata kiinteitä kirjastoja kahdessa vuorossa pörräävällä kolmella kirjastoautolla?

Kirjasto on kunnan arvostetuin kulttuuripalvelu. Lähikirjastossa on helppo piipahtaa: se on luontevien päivittäisten kulkureittien varrella, lähellä alakoulua, jälkkäriä, päiväkoteja, ruokakauppoja ja srk-kerhoja. Monien vieressä on myös nuorten tiloja, opiskelija-asuntoja ja arjen liikuntapaikkoja.

Konsultin hinkuma optimi ei rakennu kirjastoja lakkauttamalla. Tasapaino syntyy siitä, että ihmisillä on lähellään palvelu, jota he tarvitsevat ja myös käyttävät säännöllisesti ja usein. On surullista, jos kaupungilla ei ole varaa investoida tavallisten ihmisten kulttuuriin, sivistykseen ja elinikäiseen oppimiseen.

SUVI PERTTULA kulttuurilautakunnan varajäsen (vihr.) Jyväskylä




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti