maanantai 3. elokuuta 2009

Tiedotustilaisuus Nummen kirjastossa

Torstaina 6.8. klo 12 Nummen kirjasto

Kirjasto on kiinni remontin vuoksi 10.8. - 31.12.2009. Viimeinen aukiolopäivä
ennen kunnostustöiden alkua pe 7.8. klo 10-16.

Nummen kirjastossa järjestetään kaikille avoin tiedotustilaisuus
kirjaston remontista sekä tilasuunnitelmista torstaina 6.8.2009 klo 12.
Samalla julkistetaan automaattien nimikilpailun voittajat. Tervetuloa!
Nummen kirjasto suljetaan kunnostustöitä varten perjantaina 7.8.2009
klo 16. Kirjastotoiminnan suunnitellaan alkavan uudelleen vuoden 2010
alussa. Asiakkaiden toivotaan käyttävän syksyn aikana muita kirjastoja.
Myös kirjastoautolle tulee pysäkkiaikaa Nummen kirjaston edustalle.

Tausta:
Kulttuurilautakunta päätti kokouksessaan 17.6.2009 luovuttaa Nummen
kirjastosta noin 150 m² kotihoidon toimisto- ja taukotilakäyttöön.
Kirjaston käyttöön jää tiloista edelleen noin 650 m². Lautakunta päätti
lisäksi, että Nummen kirjaston tiloihin tehdään uuden toiminnan
edellyttämät korjaukset. Tilan luovutus edellyttää, että koko Nummen
kirjaston toiminta suunnitellaan ja tilat jäsennetään uudelleen,
jolloin tilat kunnostetaan ja varusteita uusitaan.

7.7.-31.12.2009 välisenä aikana varausten noutopaikaksi ei voi valita
Nummen kirjastoa.
Sulkemisen aikana lainattua aineistoa ei voi palauttaa Nummen
kirjastoon. Lainoja voi palauttaa Turun kaupunginkirjaston muihin toimipisteisiin.

Lisätietoa:
kirjastosuunnittelija Sanna Hernelahti


Pauli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti