keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Nummen avajaistunnelmia


Vaiheita Nummen remontista:
Keväällä 2009 Pro Kirjastoliike järjesti asukasillan. Kirjastohenkilökunta ei osallistunut tilaisuuteen ja eivätkä tuoneet mitään terveisiä. Sen syytä voimme vain miettiä. Kulttuurilautakunnan terveiset toi Asko Mäki: minä en ainakaan tiedä mistään suunnitellusta remontista ja kulttuurilautakunnassa ei aiheesta ole edes puhuttu.

Kesän aikana pikkulinnut alkoivat kertoa remontista. Syksyllä tuli varmistus tilanteeseen, mutta tarkkaa päivää ei kerrottu kirjaston käyttäjille, lähialueen asukkaille tai ei edes Pro Kirjastoliikkeelle.
Viikko ennen kirjaston sulkemista 7.8.2009 tuli ilmoitus, että kirjaston menee remonttiin. Ja alkuviikosta siitä tuli kirjaston seinälle lappu, jossa myös ilmoitettiin viikolla pidettävästä tiedotustilaisuudesta. Näin asukkaita kuunnellaan.

Tiedossani on, että katto vuosi ja vessatiloissa oli asbestia. Oliko kiireellistä saneeraukseen tarvetta, sitä voi vain arvailla. Ja mistä rahat näin mittavaan remonttiin. Saneerauksen yhteydessä 1/4 tiloista luovutettiin Nummi-Halisten kotihoidolle.

Kirjaston luvattiin aukenevan tammikuun alussa 2010. Nyt tänään 20. tammikuuta 2010 ovet siis aukenivat käyttäjille.

No päällisin puolin kirjasto näyttää ihan hyvältä kun vertaa Jyrkkälässä tapahtuneeseen remontin tulokseen. Kirjasto on valoissa. Ja seinämaalaukset, eivät ole loppujen lopuksi niin pahat mitä ne netissä näyttivät. Ehdin niitä nimittämään Seilin maalauksiksi.

On erikoista, että rakennuksen ulkonäkö on erilainen kirjaston kohdalla kun viereisen pubi.

Samoin jäin miettimään,että Nummen kirjastossa sijaitsi Aluekumppanuuden toimisto. Tämä organisaation lopettamisesta tehtiin päätös vasta vuoden vaihteessa. Oliko remontissa tilat heille varattu. Vai missä olisi sijainnut heidän uusi toimistonsa. Vai tiedettiinkö jo suunnitelmia tehdessä kesällä 2009, että tämän organisaatio loppuun 2010 alussa. On outoa kun vieläkin Nummen kirjaston nettisivuilla on mainita tästä organisaatiosta.

Käsikirjasto on poistettu vaikka vielä tammikuussa se vielä luki nettisivuilla. Samoin auditorio. Sanomalehden lukijat ovat saaneet ihan mukavasti tilaa ja lukunurkkaus ei ole ovien läheisyydessä. Käyttäjät eivät vielä huomanneet, että hyllyn toisella puolella olisi lisää tilaa lehtien lukijoille. CD-levyille ei ole enää tilaa. Ne ovat tällä hetkellä Varissuon kirjastossa. Siitä tulee tulevaisuudessa kiertävä kokoelma. Mitä sitten tarkoittaneekin.

Mielenkiintoinen kirjojen uusjako on, että nuorten kirjoihin kuuluvat Remes ja Hercule Poirot, ja Viisikko ja Tarzanit ovat lasten osastolla.

Eräs kirjaston työntekijä tuli juttelemaan rohkeasti ”pelottavan” Pro Kirjastoliikkeen edustajan kanssa. Hän ei ymmärtänyt remontin motiiveja eikä 1/3 kirjojen hävittämistä, noin 20 000 nidettä. Nämä niteet ovat lopullisesti hävitetty. Näitä ei voi enää edes tilata. Ja pahalta tuntuu tämä Kulttuuripääkaupungin kirjastojen kohtalo.

Näin Nummessa. Mitä seuraavaksi tapahtuu. Kesällä täys uudistuksen kokevat Ilpoinen ja Lauste. Näin pikkulinnut kertovat, vaan ei kirjaston johto tänään Nummessa eikä Jyrkälässä viime viikolla.


Pauli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti