tiistai 19. tammikuuta 2010

Vallilassa tapahtuu


Helsingissä Vallilan kirjasto täytti vuonna 2008 sata vuotta. Sen kunniaksi kirjastoa uusittin ja se sai myös uutuuksia taas kokoelmiinsa.
KUNNES - kaupunginjohtaja Pajunen keksi laittaa sen niiden 80 helsinkiläisen lähipalvelupaikan listalle, jotka ovat nyt kaupungin tappolistalla. Tarkoitus on siis lakkauttaa runsaasti terveyspalveluja, kouluja ja mm.kirjastoja.

Vallilan väki päätti sanoa ei!

Viikko sitten sain paikallisilta toimijoilta sähköpostia, jossa kyseltiin Turun tilanteesta näissä asioissa. Annoin tuoretta tietoa, missä mennään. Nyt kamppailu Vallilassa ja muidenkin kirjastojen puolesta jatkuu täysillä.

Sain seuraavana päivänä paluupostia. Siinä kerrottiin, että tapahtumaan osallistui noin 100 asukasta ja kirjaston käyttäjää Vallilassa. Tilaisuudessa oli musiikkiesityksiä, mm. kirjaston suunnitelleen arkkitehdin puheenvuoro ja paljon kiinnostava ohjelmaa.
Illan teemana olikin taiteiljat Vallilan puolesta. Kekustelijoina oli mm.tunnettuja kirjailijoita Vallilasta,mm. Anja Snellmann.

Ken haluaa tarkemmin tutustua Vallilan tapahtumiin ja muihinkin Hgin kappailun tapahtumiin, löytää tietoa mm. sivulta Vallilan kirjasto.
Suosittelen seuraamaan aikamme tapahtumia.
(kk)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti