tiistai 28. huhtikuuta 2009

ERINOMAISIA ERÄVOITTOJA !!!

Kun aikanaan valtuusto päätti lakkauttaa Martin ja Mikaelin, vetosi Pro Kirjasto - liike ja sen monet kannattajat:
" Päättäjät hoi, huonot päätökset voi aina korjata ja muuttaa paremmiksi!"
Silloin vaadimme vahvasti Martin ja Mikaelin sulkemisten perumista.
- No, ovet on kiinni, kirjat myyty, ja tilatkin on menossa myyntiin toki kaikkia mutkia oikomalla - myös se toistaiseksi ainakin täysin laittomin menettelyin.
Mutta odottelemme edelleen ja kaikesta huolimatta toisenlaista oikeuden päätöstä Martin ja Mikaelin osalta - ja mitä sitten tapahtuu - jää nähtäväksi!!!

Mutta samalla Turussa tapahtuu!
Huonoja päätöksiä on jo vähän korjattu!
Siis jotain sen suuntaista on tapahtumassa - ja vähän jo tapahtunutkin!

Varissuolla pahimmalta vältyyttiin!
Alueen aktiivit toimijat jo toista vuotta, erilaiset tapahtumat, kirjelmöinnit, kannanotot ja lausunnot asiassa, sekä lopulta viimeksi järjestetty blogissakin kerrottu tilaisuus johtivat muutokseen.
- Nyt ei valtuusto muuttanut kantaansa, mutta lautakunta tekin sen osaltaan. Se riittää tässä.
Se oli tullut vakuuttuneeksi, ettei Varissuon kirjaston alakerta voi olla mikään nuorisotila!
Kyseisessä tapaamistilaisuudessa esitettiin myös vaihtoehtoja, joten näköalattomuutta ei asiassa ole eikä pelkkää vastustusta, vaan myös aloitteita, joita asukkaat pitävät tärkeinä.

ONNEA kaikille jotka ovat toimillaan vaikuttaneet uuteen lopputulokseen.
Nyt kirjaston edelleen kehittämisessä on alueen asukkaiden oltava aktiivisia!

Härkämäen osalta on lautakunta tehnyt Lausteen tavoin päätöksen siirtää kirjaston toimen ja 'tilat' nuorisotalolle.
Härkämäen / Jyrkkälän seudulla ovat asukkaat olleet aktiivisia ja lehdissä on ollut asukkaiden kirjoituksia jo toista vuotta palvelujen heikkenemisen vuoksi - mm. kesäajan pitkistä tauoista.
Aktiivisuus on pelästyttänyt nyt myös täällä asian valmistelijat!?

Toukokuulle oli kutusttu jo koolle tilaisuus - vastaavanlainen kuin Varissuolla oli.
Nyt tilaisuuden ajankohta peruuntui, vai pitäisikö sanoa siirtyi tuonnemmas.
Perustelu: asiaa valmistellaankin (siis siirtovaihtoehtoa) edelleen ja tutkitaan erilaisia vaihtoehtoja!
- Eli eikö johtajilla ja päättäjillä ollut vahvoja perusteluja takanaan tulla alueen asukkaiden luo? Lautakunta teki asiassa jo päätöksen - mutta nyt etistään sitten vasta vaihtoehtoja!!
- "Mennäänös pers edelllä puuhun" - kysyy entinen mies?
Minkälaisin tiedoin ja vaihtoehdoin itse asiassa lautakunta päätti siirroista Härkämäessä ja Lausteella ?!?!

Hyvä tietysti tutkia vaihtoehdot - ja parempi edes näin myöhemmin kuin liian myöhään tai ei koskaan! Pro Kirjastoliike on äänekkäästi korostanut, etteivät nuorisotalojen nurkat voi olla joitain osa-aikaisia kirjastohyllyjen esilleveto-paikkoja! Niin sen piti mennä.
- Kaiken kukkuraksi Jyrkkälän nuorisotalon tilat on menossa remonttiin...ja uudessa kaavaehdotuksessa se lienee jäämässä kokonaan uuden tielinjan alle....joten missä on se kirjasto silloin?

Hyvä, että uudelleen on ryhdytty tutkimaan vaihtoehtoja!!
Mainiota vaan, että vasta kun yksi päätös on jo tehty.
Mutta kuten todettu, huonot päätökset voi aina korjata!

MTO - eli mitä tästä opimme?
Asukkaiden kannattaa aina olla liikkeellä puolustamassa asioita, jotka ovat tavalliselle ihmiselle tärkeitä! Se on sittenkin voima, jota jossain vaiheessa on päättäjienkin kuunneltava! (kk)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti