tiistai 16. maaliskuuta 2010

KIRJA ? STO

Kirjoja myydään rautakipsoissa ja marketeissa Kirja on informaatiovälineenä vanhanaikainen; vain marginaalinen joukko haluaa kirjaa. Kirja poistuu. Uusi teknologia etenee.

Yllämainituista syistä johtuen maan sivukirjastot suljetaan. Olin syksyllä Turun Pro Kirjasto-liikkeen tilaisuudessa, kutsuttuna, ja pääsin kysymään paikalla istuvilta vaikuttajilta -kirjastotoimen johtajilta, kulttuuritoimen johtajilta, kaupunginhallituksen jäseniltä- mitä he sanovat ihmiselle, joka liikuntavamman tai muun syyn vuoksi menetti sivukirjastojen sulkeuduttua kokonaan mahdollisuuden käyttää kirjastoja. Jokainen vastaaja selitti.
Selitykset keskittyivät kehumaan jäljelle jääneen pääkirjaston palvelujen erinomaisuutta. Siellä on hienot tietokoneet, ja kahvilakin. Anniskelussakin löytyy.

Kukaan vastaaja ei pahoitellut kirjastopalvelut kokonaan menettäneen tilannetta.

Selittelyvastaaminen osoitti, että päättäjien ei ole tarpeen kokea myötätuntoa. Empatia on sairautta. Tärkeintä on ymmärtää, että kirjaa ei tarvita, ei etenkään julkisin varoin hankittua. Kirjasto on vain kasa kirjoja. Niitä voi ostaa rautakipsasta tai marketista, jos kerran päässä kirjan verran viiraa.

Kirjaa ei tarvita. Viinahan on nykyisin halpaa.
H.K.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti