KIRJASTON ROOLISTA

Tässä hetkenä muutamana oli aikaa pohtia taas perusteellisesti tätä kirjastopeliä, joka on menossa. Melkoista muutosta, josta tuntuu syntyvän aivan uusi käsite.
Olen vanhanaikainen, sen myönnän, kun ajattelen edelleen kirjastoa sellaisena rauhan tyyssijana, jossa hissukseen hiivitään, kuiskaten puhutaan, ja tehdään hienoja löytöjä kirjahyllyistä - sen lisäksi, mitä varta vasten lähdettin hakemaan...

Koko kirjaston henki kansansivistyksen kulmakivenä on mielestäni edelleen kirjaston perusta - tai tulisi ainakin olla.

Mutta nyt meille tarjotaan jotain vallan muuta. Ne ovat varsinaisi viihtymiskeskuksia, joissa pälistään ja hyöritään, kulutetaan aikaa muuten vaan, huinitaan makoillaan jalat pöydillä....
Jos puhutaan kansan olohuoneesta, en usko että jokainen panisi kenkiään ja jalkojaan kotona pöydälle. Mutta kirjastossa saa senkin tehdä!
Samoin ajoittaiset häiriöongelmat jopa ovat tätä päivää kirjastossa - näin on kerrottu.
- Eivätkä suinkaan kaikki kävijät ole kiinnostuneita lukemisesta saatikka kirjan lainaamisesta, vaan ovi avattiin, kun se on se nuorisotalo, jossa päivisin kokoontuu eläkeläiskerho.
Näin saadaan ovilaskurissa hyviä kävijälukuja kirjastoon - vai?
Niinhän ne ainakin on laskettuu ennen.

Toisaalla puhutaan kulttuurikeskuksista. Hyvä niin. Mutta silloin on oltava erikseen se rauhallinen kirjasto-osio, erikseen ne taiteen ja muun tekemisen ja kokemisen tilat. Esim. konserttien pito ei onnistu avoinna olevassa kirjastossa - ainakaan kaikenlainen musiikki. Ei tarvita turhaa äänisaastetta, jota ympärillämme on muutenmkin jo liikaa.
Kulttuurikeskuksena en ymmärrä esim.entisestään pienennettävää Varissuota, josta olisi sellaista voinut hyvinkin kehitellä koko tilana. Mutta nyt sitäkin puolitetaan, joten hvyästi Varissuon kirjasto!

Mitä lapsille tarjotaan?
Pidempiä matkoja!
Pienempiä valikoimia!
Hälisevää hulinaa?

Näitä pohti kaija kiessling