Niin lähellä,
niin tuttuna
Turun Sanomat 25.5 2010 02:30:54
Miten olenkaan onnellinen. Muutin ja päädyin lähelle kirjastoa. Olen aina asunut lähellä kirjastoa. Pienenä pyöräilin hiekkatietä kirjastoon, kassi täyteen Tammen kultaisia ja kotiin. Muutaman päivän päästä tajusin: otin kirjat, totta kai lainaksi, mutta että ne olisi pitänyt leimauttaa, sitä en tiennyt.
Tyttärellenikin kirjastoreissut merkitsivät itsenäistymisen alkua. Oli turvallista lähettää hänet koulumatkasta tutuksi tullutta reittiä paikkaan, jossa hänet tunnettiin. Kun hän oli 10-vuotias, kuulimme viestin, joka säikäytti meitä toimimaan: lähikirjastomme oli vaakalaudalla. Uutista oli vaikea tajuta ja pian kirjastonkäyttäjät luovuttivat tuhansien nimien adressin silloiselle kaupunginhallituksen puheenjohtajalle.
l
Kului vuosia, uusi pääkirjasto valmistui ja taas kaupungin toiseksi käytetyimpää lähikirjastoamme uhattiin. Lakkautussyyt vaihtelivat. Yhtäkkiä se oli liian lähellä pääkirjastoa – oli ollut yhtä lähellä reilut 60 vuotta. Vedottiin uuden kirjaston lasten-, nuorten-, musiikki-, tiede-, taide-,viihde-, lukusali-, ja romaaniosastojen lisääntyneisiin kuluihin. Väitettiin, että kirjastotätejä ei riitä joka kirjastoon. Summa summarum: pieni pitää uhrata isolle.
Taas vetosimme Martissa. Kuukaudessa keräsimme 4 692 allekirjoittajaa, mukana allekirjoitukset viideltä koululta ja lähes kymmeneltä päiväkodilta.
Viimeisen, sydänverellä tehdyn hätähuudon päästimme ilmoille vuonna 2009. Kokoonnuimme hallituksen päätöskokouksen ajaksi vaatimaan kuulemistamme ja muutama päivä myöhemmin luovutimme suurella joukolla kaupungintalon aulassa vetoomuksemme kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Mikkolalle sekä valtuuston jäsenille.
Asukkaiden lisäksi Martin koulu, Martin koulun tiloissa toimiva Luolavuoren koulun yksikkö sekä päiväkoti Karitsa olivat tehneet oman vetoomuksensa.
Adressien lisäksi kirjaston käyttäjät lähettivät kaupungin johdolle postia, kirjoittivat lähikirjastoa puoltavia mielipiteitä yleisönosastoon ja jututtivat päättäjiä törmätessään heihin. Kirjasto suljettiin 13.3.2009.
Sulkemisen jälkeen naapurini sanoi surullisena: ”Juuri kun tyttäremme oppi käymään siellä yksin.” Ennen iloisesti päivälenkin lähikirjastoon tehnyt papparainen sanoi: ”Nyt sen vasta tajuaa, miten tärkeä se oli.” Päiväkodin väki kertoi, että kirjastokäynnit lasten kanssa ovat lähes mahdottomia, pitkä matka on ylivoimainen este.
Olen surullinen heidän kanssaan. Olen surullinen kaikkien lähikirjastonsa menettäneiden kanssa. Mutta olen iloinen ja kiitollinen siitä, että lähikirjastomme palveli, juuri kun perheemme sitä eniten tarvitsi. Olen iloinen sen lahtelaisen miehen puolesta, joka antoi neuvon kesällä 2009: ”Tiedottakaa päättäjille, he ovat teitä varten ja kuulevat kyllä.” Olen iloinen, että lahtelaisia oli kuunneltu.
Otin selvää miten on käynyt edellisten asuinalueitteni kirjastojen. Kyllä, elossa ja eheinä ovat. Kolminkertainen hurraa-huuto niille!
Kirjoittaja on Pro Kirjasto -liikkeen aktiivi.
Pirjo Haapala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti